Yksinluistelu
![]() |
Yksinluistelu on taitolaji, jossa lajin kilpailutoimintaan tähtäävät aloittavat säännöllisen lajiharjoittelun nuorina. Yksinluistelu vaatii nuorelta paljon: taidot vaativat kertyäkseen pitkää harrastamista ja kurinalaisuutta harjoittelussa.
Vastineeksi taitoluistelu kuitenkin antaa paljon muutakin kuin puhdasta lajiosaamista: nuori pääsee mukaan musiikin, rytmin ja tanssin maailmaan, oppii hallitsemaan oman kehonsa, saa mielenkiintoisia esiintymismahdollisuuksia.
Suomessa nuorimmat taitoluistelun harrastajat, myös osa vanhemmista, kilpailevat vain seura- ja aluetasolla. Ensimmäinen sarja, jossa järjestetään kansallisia loppukilpailuja ovat debytantit. Muut kilpailusarjat ovat noviisit (SM-noviisit ja Noviisit), juniorit (SM-juniorit ja Juniorit) sekä seniorit (SM-seniorit ja Seniorit). (Lähde: STLL)
Seurassamme on noin 60 yksinluistelijaa juuri aloittaneista aina maajoukkuetasolle asti.
Seuramme tavoittena on mahdollistaa luistelijoiden tavoitteellinen harjoittelu ja kilpaileminen niin kansallisella kuin SM-tasollakin.
Yksinluistelun harrastajaksi tullaan lähes poikkeuksetta luistelukoulun / taitokoulun kautta.
Valmentajinamme toimivat päävalmentajana Sanna Salonen, Satu Niittynen sekä Jaana Salonen.
Kilpailut
|
Wasa Cup 14-16.10.2011 (2.10.2011) Aikataulut liitteenä!
SM-noviisit:Emilia Lehtovirta, Veera Heinonen, Ella Rantamäki
A-Silmut:Alina Lindström, Ava Ramsten
Debytantit:Charlotta Löfgren, Emmi Rantamäki
B-Silmut: Emma Niemi, Marianna Mykrä, Evelina Salo
Debytants B:Miljaana Vuorisalo, Frida Pietiläinen
Junior C:Jasmiina Saarikoski
Cubs: Viivi Vaitiniemi, Hilma Halme, Liinu Karjala, Hilla-Maria Haaparanta
Chicks:Fanny Pietiläinen, Vivi Lauttamus, Juliet Vuorela, Minea Karp, Vea Ramsten, Anni Välimäki, Emma Teperi, Karoliina Kuusisto, Sara Ojala |
|
JTL IC 1. - 2.10.2011 (30.8.2011) Debytantit, A-silmut |
|
Hyria Skating 23. - 25.9.2011 (27.7.2011) A- ja B-Silmut -00, Minit -02 |
|
Tikkurila Trophy 23. - 25.9.2011 (27.7.2011) SM-juniorit ja SM-noviisit |
|
Orton Trophy 16. - 17.9.2011 (27.7.2011) SM-juniorit, SM-noviisit, Debytantit |
