Jäsenhuone|Työhuone

Seuramme

 

Taitoluistelu on monipuolinen ja hauska harrastus!

Vielä mukavampaa harrastaminen on toiminnaltaan vakaassa ja osaavassa seurassa. Tätä on Porin Taitoluistelu ry!

Toteutamme taitoluistelua suurella sydämellä ja haluamme, että toiminta on kaikille iloista ja antoisaa liikuntaa. Tämä punainen lanka on ollut mukana seuramme toiminnassa jo vuosia, ja sen ansiosta uusien luistelijoiden määrä on jatkuvassa kasvussa. Myös suomalaisen taitoluistelun menestyminen kansainvälisellä tasolla on antanut lisäpotkua harrastajamäärien kasvulle, ja siksi myös PoriTassa toiminta käsittää laajan harrastuspohjan.

Porin Taitoluistelu ry:n vahvuudeksi voi lukea sen, että se tarjoaa jokaiselle jotakin. Kaikenikäisillä pojilla ja tytöillä, nuorilla ja varttuneemmilla, on mahdollisuus harrastaa monipuolista lajia, joka tarjoaa jääharjoittelun lisäksi myös paljon muuta: ilmaisutaitoa, tanssia jne. Seurallamme onkin jo vuosikymmenten kokemus vahvasta nuorisotyöstä. Seurassamme toimii luistelukoulun lisäksi kolme muodostelmajoukkuetta nuorille ja yksi aikuiselle. Yksinluistelussa on harrastajia sekä kilpailijoita SM-tasolle saakka.

Innostuneen ja osaavan tiimityöskentelymme ansiosta olemme saavuttaneet menestystä kilpailuissa ja näin lisänneet seuramme tunnettavuutta. Tämän ansiosta saamme myös itse järjestää kilpailukauden aikana alueellisia sekä valtakunnallisia yksin- ja muodostelmaluistelukilpailuja. Kilpailuiden ohella seuramme pyrkii järjestämään lähes joka vuosi suuren suosion saavuttaneen jääshown. Lisäksi kesäkurssit ovat olennainen osa seuramme toimintaa.

Porin Taitoluistelu ry:ssä on tällä hetkellä n. 240 luistelijaa. Meille kaikki luistelijamme ovat tasavertaisia ja yhtä tärkeitä. Haluamme kannustaa heitä kehittämään omia taitojaan, eikä vain keskittymään tulosten tai kilpailumenestyksen vertailuun. Haluamme, että seuramme ja taitoluistelu harrastuksena tarjoaa eväitä nuorille myös muilla elämän alueilla. Tule siis mukaan taitoluisteluseuraan, joka tarjoaa parasta: vahvaa, vakaata ja vauhdikasta jääurheilua

ANTOISIA HETKIÄ TAITOLUISTELUN PARISSA :)